Mark Birch hiustenhoitotuotteet

Mark Birch Trichologist sarjan tuotteet on kehitetty eri syistä johtuvaan hiustenlähtöön ja hiuspohjan ongelmiin. Tuotteet pysäyttävät hiustenlähdön, aktivoivat hiusten kasvua ja rauhoittavat hiuspohjaa - tuloksena tuuheat ja vahvat hiukset. Hiustenlähtöä voidaan hoitaa tuloksellisesti ja luonnollisesti noudattamalla yksinkertaisia sääntöjä ja tutkittuja perusperiaatteita.

Puhdista

Hiusten ja hiuspohjan peseminen

Hiuspohja ja hiukset kannattaa pestä päivittäin miedolla luonnollisella tuotteella, mikäli hiustenkasvua halutaan optimoida. Yleinen virhe on lopettaa päivittäinen hiustenpesu, jos havaitaan hiustenlähtöä. Totuus on aivan päinvastainen: pesemättömään päänahkaan kertyy toksiineja, öljyjä, kuolleita ihosoluja ja likaa sekä muotoilutuotteiden jäämiä, jotka tukkivat hiusjuuret ja edistävät hiustenlähtöä. Shampoota valittaessa tulisi ennen muuta ajatella hiuspohjan ominaisuuksia. Itse hius on kuollutta sarveiskuitua, joten siihen ei pysty juuri vaikuttamaan. Sen sijaan tiedämme, että terveiden ja vahvojen hiuksien kasvun edellytys on terve hiuspohja. Kun hiuspohja on puhdas, ravittu ja tasapainoinen saavutetaan optimaalinen lähtökohta hiuksenkasvulle, hyvinvoinnille ja kauneudelle. Emme usein tule ajatelleeksi, että hiuspohja on samanlaista ihoa kuin kasvojen iho, joten hiusten pesuun soveltuvan tuotteen tulisi soveltua myös  kasvojen pesuun. Hyvinvoiva hiuspohja ei aipaa hajusteita tai väriaineita eikä haitallisia säilöntäaineita hiuslakkojen ja muotoilutuotteiden sisältämistä alkoholeista tai liima-aineista puhumattakaan.

Hellävaraisen ja vegaanisen Mark Birch Trichologist™ shampoot ja hoitotuotteet eivät sisällä voimakkaita, hiuksille ja hiuspohjalle haitallisia tai turhia aineosia. Hellävaraiset hoitotuotteet ovat vegaanisia ja soveltuvat jopa kasvojen ihon pesuun ja hoitoon. Shampoomme huuhtoutuu hyvin pois hiuksista. Tuotteemme myös kunnioittavat ja edistävät hiuspohjan ja hiusten tervettä pH-arvoa.

Tasapainota

Hiusten hoitaminen ja hoitoaineen valinta

Mikäli hiuspohja tuntuu kuivalta, herkältä, kutisee tai kuumottaa on tärkeää reagoida välittömästi, sillä tuntuvat ja näkyvät oireet kertovat jo kumuloituneesta ongelmasta. Erityisesti hiuspohjan seborrea, hilseily ja ennenaikainen hiustenlähtö saattavat olla liian voimakkaiden, happamien tai emäksisten tuotteiden sekä hiuspohjaan kertyneen kuonan aiheuttamaa. Silloin ihon luonnollinen bakteerifloora on häiriintynyt, eikä pysty estämään ei toivottuja bakteereita ja hiivoja kasvamasta. Hiustenhoitoaineet kannattaa valita lähinnä hiuksien kunnon ja tarpeen mukaan. Mark Birch Trichologist™ hoitoaineet on valmistettu korkealuokkaisista proteiineista ja rasva-aineista, jotka imeytyvät hiuksen kerroksiin ja antavat hiukselle taipuisuutta, volyymiä ja helpottavat niiden käsittelyä. Ne levitetään vain hiusten latvoihin, niillä ei ole tarkoitus ravita hiusjuurta. Jos hiukset ovat pitkät ja kemiallisesti käsitellyt, Mark Birch hoitoaineita voidaan käyttää myös hiuksiin jätettävien hoitoaineiden tapaan. Mark Birch hoitoaineiden pH arvo on 4–7. Lievästi hapan pH auttaa sulkemaan ja tiivistämään hiuksen kuorikerroksen. TR 2 ja TR 3 Scalp Therapy Lotion hoitotiivisteet tasapainottavat hiuspohjaa ja aktivoivat sen aineenvaihduntaa. Aktiivisia entsyymejä ja ravintoaineita sisältävät hoitotiivisteet ravitsevat hiusjuuria.

Ravitse

Oikeat ravintoaineet

Ruokavalio vaikuttaa merkittävästi hiusten kuntoon, joten tie kauniisiin hiuksiin käy vatsan kautta. Oikeat ravintoaineet lisäävät hiusten kasvua, ehkäisevät niiden lähtöä ja ravitsevat hiuksia syventäen niiden sävyä ja pystyvät jopa ehkäisemään niiden harmaantumisen. Sisäisesti nautittavat ravintoaineet edistävät myös ihon ja kynsien hyvinvointia sekä hyödyntävät  vointia kokonaisvaltaisesti. Riittävä määrä ravinnosta saatavia proteiineja ja hyviä hiilihydraatteja tukevat hiusten kasvua sitomalla proteiinia hiukseen. Veden ja hyvien rasvojen, kuten omega-rasvahappojen ja vitamiinien sekä raudan saanti on myös perusedellytys hiusten kasvulle. Hiusta ja hiusjuurta tulee ravita sisäisesti tasapainoisella ruokavaliolla ja tarvittaessa sopivilla lisäravinteilla sekä ulkoisilla hoitoaineilla parhaan hoitotuloksen saamiseksi. Mark Birch sarjan ravintolisät sisältävät suurina pitoisuuksina hiusten hyvinvoinnin kannalta olennaisia aines- osia, mm. vitamiineja, kasviuutteita ja aminohappoja, jotka ravitsevat  hiusjuuria ja edistävät hiusten hyvinvointia. Serenoa+ kapselit on kehitetty erityisesti androgeenien aiheuttamaan hiustenlähtöön sekä naisille että miehille.