Lääkkeiden ja auringon valon yhteisvaikutukset
1 Valoihottumaa tai allergista ihottumaa
Viihdytkö auringossa ja aiotko tänä kesänä viettää paljon aikaa ulkosalla? Jos saat käyttöösi uuden lääkkeen, kannattaa olla tarkkana. Auringonvalon ja lääkkeiden yhteisvaikutus voi joskus aiheuttaa iholle valoihottumaa tai allergisen ihottuman kaltaisen reaktion. Jotkut lääkeaineet aiheuttavat kumpaakin reaktiotyyppiä. Oireita voi tulla niin sisäisesti käytettävistä lääkkeistä kuin ulkoisesti käytettävistä voiteistakin.
Valoihottuman kaltaiset reaktiot ovat paljon yleisempiä kuin valon ja lääkkeisden aiheuttama allergia. Valoihottuma voi laueta jo ensimmäisestä lääkekuurista, kun taas allerginen reaktio edellyttää aiemman altistumisen lääkeaineelle.
Auringon UV-säteilyä on kahta tyyppiä: UVA- ja UVB-säteilyä. Tavallisimmin valolääkeihottuman laukaisee UVA-säteily. Kannattaa huomata, UVA-säteilyä saa myös esimerkiksi solariumista ja se läpäisee myös lasin. Niinpä esimerkiksi ikkunan läpi paistava aurinko voi herkistää lääkkeen aiheuttamalle reaktiolle samalla tavalla kuin ulkona auringossa lekottelukin.
2 Herkistymisriskiään ei voi ennustaa
Yksi saa auringosta herkästi oireita lääkekuurin aikana, toinen porskuttaa eteenpäin ongelmitta. Herkistyminen on kiinni monista yksilöllisistä tekijöistä, eikä etukäteen voi arvioida, kenen iho alkaa reagoida. Pientä vaikutusta todennäköisyyteen on lääkkeen annoksella.
Joskus valon ja lääkeaineen yhteisvaikutus voi jäädä myös tunnistamatta, etenkin silloin, kun kyseessä on allerginen reaktio. Valoärsytysihottuma on yleensä allergiaa helpompi tunnistaa.
3 Oireet muistuttavat auringonpolttamaa
Valoihottuman oireet ovat yleensä samat kuin auringonpolttamassa: kutina, kirvely ja punoitus. Voimakkaassa reaktioissa iholle voi tulla myös rakkuloita.
Oireet alkavat usein muutamassa päivässä altistuksen jälkeen, rajoittuvat tarkasti vaatteilta suojaamattomalle alueelle ja häviävät melko pian lääkkeen käytön tai valolle altistumisen lopettamisen jälkeen. Pisimmillään ihottuma kestää 2 – 3 viikkoa.
Harvinaisemman allergisen reaktion syntymiseksi tarvitaan usein pidempi altistusaika, esimerkiksi useita viikkoja. Oireet eivät myöskään häviä yhtä nopeasti kuin valoihottumassa. Joskus allergisen reaktion iho-oireet voivat kestää jopa vuosia. Reaktio ei myöskään ole yhtä tarkkarajainen kuin ihottumassa vaan saattaa ulottua myös vaatteiden suojaaman alueen alle.
Suurin osa ihoreaktioista on ärsytystyyppisiä ja oireet häviävät muutamassa päivässä. Oireet ovat sitä voimakkaammat, mitä voimakkaampi ja pidempi aurinkoaltistus on ollut, aivan kuten normaalissa auringonpolttamassakin.
4 Oireita voivat aiheuttaa monet eri lääkeaineet
Yleisimpiä lääkeaineita, jotka altistavat iho-oireille yhdessä auringonvalon kanssa, ovat muutamat antibiootit, kuten doksisykliini ja lymesykliini. Ensin mainittu on laajasti käytetty antibiootti bakteerien aiheuttamiin tulehduksiin, jälkimmäistä käytetään muun muassa aknen hoidossa. Myös muutmat aknelääkkeet, kuten isotretinoiini sekä paikallishoidossa käytettävä bentsoyyliperoksidi, saattavat aiheuttaa oireita. Sydän- ja verenpainelääkkeistä tiatsididiureetit ja amiodaroni altistavat nekin auringolle. Reumalääkkeistä klorokiinivalmisteet ja vanhemmista psyyke- ja epilepsialääkkeistä klooripromatsiini ja karbamatsepiini ovat altistavia lääkkeitä. Lisäksi iholle annosteltavat tulehduskipulääkevoiteet voivat aiheuttaa oireita. Rohdoksista samanlaisia oireita voi aiheuttaa mäkikuisma.
5 Lääkityksen muuttaminen on joskus mahdollista
Onko herkistävää lääkettä pakko syödä? Jos oireille herkistävä lääkitys on tilapäinen, sen muuttaminen onnistuu usein ongelmitta. Jos taas kyseessä on säännöllisesti käytettävä lääke, lääkärin kanssa arvioidaan yhdessä, mikä tilanteessa on parasta. Jos lääkehoito on hyvässä tasapainossa, voi olla parasta hyväksyä tilanne ja vain pyrkiä suojautumaan auringonvalolta.
6 Viilennä ja voitele
Paikallisesti käytettävät lääkevoiteet on hyvä sivellä iholle vasta ilta-aikaan. Jo syntyneitä ihoreaktioita hoidetaan samaan tapaan kuin auringonpolttamaa. Ihoa viilennetään kosteilla kääreillä ja iholle sivellään kortikosteroidivoidetta. Lievät reaktiot paranevat yleensä itsekseen.
7 Tietoa pakkausselosteesta
Jos lääkkeellä on taipumus herkistää valolle, ominaisuudesta ilmoitetaan lääkkeen pakkausselosteessa. Pakkausseloste on aina syytä lukea kotona, kun saa käyttöönsä uuden lääkkeen. Myös apteekin asiantunteva henkilökunta informoi asiakasta, jos lääkeaineella voi olla auringonvalon kanssa haittoja.