Hyvinvointi näkyy hiuksista

Hiuksen tavallinen elinikä on 2–6 vuotta, sen jälkeen se irtoaa. Päivittäin päästä tipahtaa 50–100 hiusta. Lähes jokainen on kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä katsellut kampaa tai suihkun lattiakaivoa huolestuneena: ihan kuin tukkaa lähtisi tavallista enemmän. Tilapäinen hiustenlähtö on yleinen vaiva, koska se voi johtua todella monenlaisista syistä.

Stressi vie hiuksetkin päästä

Yleinen lisääntyneen hiustenlähdön syy on stressi. Vaikea elämäntilanne huolineen ja murheineen, huonosti nukuttuine öineen ja epäsäännöllisine aterioineen näkyy kuontalossa. Stressi voi aiheuttaa elimistön ja päänahan tulehduksia sekä hiuksissa hyvinkin voimakasta katkeilua, joka näkyy 2–4 kuukauden viiveellä. Stressi on hankala taustatekijä siksi, että sen aiheuttama hiustenlähtö voi olla myös yksi stressin syy. Syntyy ikävä kierre. Etenkin naisia hiusten harveneminen usein huolestuttaa, ja asiaa on vaikea olla vatvomatta.

Naisilla toinen tyypillinen syy hiustenlähtöön ovat hormonaaliset muutokset. Jo hormonitoiminnan käynnistyminen murrosiässä voi vaikuttaa myös hiuksiin. Tavallinen syy nuoren naisen hiustenlähtöön on ehkäisypillerien käytön aloittaminen tai lopettaminen. Tilanne yleensä korjaantuu, kun elimistö tottuu muutokseen. Raskauden aikana hiukset voivat usein hyvin, mutta synnytyksen jälkeen niitä saattaa lähteä isoina tuppoina. Tällainenkin hiustenlähtö yleensä rauhoittuu itsestään.

Hankalinta on vaihdevuosi-iässä alkava hiustenlähtö. Sen taustalla on usein perinnöllinen kaljuuntuminen. Se voi miehellä aktivoitua jo parikymppisenä, ja syy piilee testosteronin muutoksissa. Naisia estrogeeni suojaa perinnölliseltä kaljuuntumiselta vaihdevuosi-ikään asti. Miehen tukka pakenee ohimoilta tai päälaelta kokonaan, mutta naisella perinnöllinenkin kaljuuntuminen näkyy yleensä tasaisempana ohenemisena.

Tehoravinteita tukalle

Kaikkeen kasvuun tarvitaan ravintoa. Hiustenlähdön taustalla voi olla huono ruokavalio, raju laihduttaminen, ravinteiden huono imeytyminen suolistossa, yliherkkyydet tai huono ääreisverenkierto, joka ei kuljeta ravinteita hiusjuurille riittävän tehokkaasti.

Hiukset tarvitsevat riittävää ja monipuolista ruokaa, joten yksipuolinen ruokavalio näkyy ensimmäiseksi hiuksissa. Moni unohtaa myös juoda riittävästi vettä. Proteiini on hiuksen ensisijainen rakennusaine, joten lautaselta pitää päivittäin löytyä kanaa, kalaa, kananmunaa, linssejä tai papuja. Hiilihydraatit puolestaan sitovat proteiinin hiukseen. Hyviä hiilihydraatteja saa kasviksista, täysjyväviljasta, hedelmistä, marjoista ja pähkinöistä. Hius ja sitä suojaava päänahan tali rakastavat myös hyvälaatuisia rasvoja, kalaöljyä, pähkinää, avokadoa. Kun hiustenlähdön syyksi selviää ravinteiden puute, tilanteen normalisoitumista voidaan nopeuttaa ravintolisillä.

Hiusten kasvua tukevat ravintolisät

Hyvä shampoo hoitaa päänahkaa

Harveneville hiuksille on apteekissakin tarjolla monenlaisia shampoita. Voiko pesuaineella tosiaan saada paksun tukan takaisin? Hiuspohjan mukainen shampoo ja hoitoaine tukevat kokonaisuutta eli pitävät päänahan kunnossa ja ehkäisevät tulehduksia. Oikeat shampoo, hoitoaine ja mahdollisesti hiusvesi sekä ruokavalio, elintavat ja ravintolisät ovat hiusten hyvää kotihoitoa. Jos kaljuuntuminen on edennyt kovin pitkälle, ei ehkä saada tilalle enää ihan täyttä tukkaa, mutta silloinkin hiustenlähtö saadaan yleensä loppumaan. Päivittäin syntyville uusille hiuksille yritetään sitten taata mahdollisimman hyvä tulevaisuus.

Shampoot

Hoitoaineet ja seerumit

Milloin lääkäriin

Joskus hiustenlähdön taustalla voi olla sairaus. Jos hiuksesi alkavat radikaalisti ohentua etkä ole hetkeen käynyt perusterveydentilan tarkistuksessa, kannattaa varata aika lääkärille. Yleensä lääkäri tutkii ainakin kilpirauhasarvot, verensokerin ja kolesterolin. Päänahan sairauksien lisäksi hiustenlähdön taustalla voi olla kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta, maksan tai munuaisten vajaatoiminta, suolistotulehdus tai krooninen infektio. Kyseessä voi olla myös autoimmuunisairaus kuten alopecia (ent. pälvikalju). Siinä hiuksen ympärillä oleva sidekudos kramppaa, jolloin hius murtuu poikki, ja syntyy pyöreitä, hiuksettomia alueita. Joskus tukka lähtee kokonaan.

Jotkut lääkkeet saattavat joskus aiheuttaa hiustenlähtöä. Syöpälääkkeiden ohella esimerkiksi epilepsialääkkeiden sivuvaikutus voi olla hiusten oheneminen. Hiuksia rasittaville lääkkeille on usein mahdollista löytää korvaava valmiste.