Punoittavat silmät

Punoittavat silmät

Punoittavat silmät

Silmän tai silmien punoitus on varsin yleinen oire, jonka taustalla voi olla lukuisia syitä. Itse punoitus on seurausta verisuonten laajentumisesta tai verenvuodosta. Silmän valkoista osaa suojaavan sidekalvon punoitus on yleisin oire, jonka syykin on usein melko ilmeinen. Pelkkä sidekalvon punoitus ilman ärsytystä tai kipua on monelle tuttua valvomisen, pitkään jatkuneen lähityön tai alkoholin käytön jälkeen tahi silmien kuivumisen vuoksi. Sidekalvon punoituksen voi myös aiheuttaa viruksen tai bakteerin aiheuttama sidekalvontulehdus, silmään joutunut roska, allergia, ultraviolettivalo tai  kemiallinen ärsytys. Tulehdukseen liittyy usein silmän kutinaa, vetistystä, kirvelyä tai roskantunnetta, ja silmä voi rähmiä. Tulehdus voi olla tois- tai molemminpuolinen. Allerginen sidekalvotulehdus on yleensä helposti tunnistettavissa, jos se liittyy selvästi esimerkiksi siitepölyaikaan tai tiettyjen eläinten läheisyydessä oleskeluun.

Toisenlainen punoitus liittyy sidekalvon alaiseen verenvuotoon, jossa yleensä itsestään ja joskus ponnistelun, silmän hieromisen tai varsin vähäisenkin vamman seurauksena sidekalvon alle valuu verta. Silmässä on tällöin nähtävissä kirkkaanpunainen alue, joka kattaa osittain tai kokonaan silmän valkuaisen alueen.

Punoituksen voi hoitaa itse, kun sen syy on ilmeinen (esim. valvominen, lähityön, lyhytaikainen ärsytys, alkoholin käyttö, silmien kuivuminen, allergia) eikä oireisiin liity kipua, näön äkillistä heikkenemistä tai tulehdusta.

Lähde: Terveyskirjasto.fi