Atooppinen ihottuma

Atooppinen ihottuma

Lapsena alkanut atooppinen ihottuma jatkuu osalla vielä aikuisiässä tai se voi alkaa vasta silloin. Aikuisilla ihottumaa on useilla raajojen suurissa taipeissa ja kaulassa. Eniten ihottumaa on kuitenkin kasvoissa, kaulassa, selässä ja rinnassa. Atooppisessa ihottumassa iho on tulehtunut, kutiseva ja kuiva. Taustalla on ihon läpäisyesteen puutteelisen toiminnan, ympäristötekijöiden, ihon mikrobien, kutina-raapimiskierteen ja immunologisten reaktioiden yhteisvaikutus. Ihon kuivuuteen vaikuttaa oleellisesti erään sarveiskerroksen aineenvaihduntaan liittyvän geenin puutteellinen toiminta. Se on periytyvä ominaisuus. Atooppisessa ihottumassa ihon kutina on yleensä voimakasta, joskus jopa sietämätöntä.

Atoopikon ei tarvitse rajoittaa ihon pesemistä tai uimista - päinvastoin, mitä enemmän rupia ja ihotulehduksen merkkejä on, sitä enemmän ihoa tulisi pestä. Saippuaa on hyvä käyttää silloin, kun ihossa on tulehduksen merkkejä. Yksiprosenttista hydrokortisonivoidetta voi käyttää kerran tai kahdesti päivässä kasvoilla 1–2 viikon, vartalolla ja raajoissa 3–4 viikon ajan. Sen jälkeen samaa voidetta voi laittaa kahdesti viikossa muutaman kuukauden ajan joko peräkkäisinä päivinä tai 3–4 päivän välein. Muuten käytetään perusvoiteita.  

Auringonvalo rauhoittaa ihottumaa yhdeksällä kymmenestä. Myös 1–3 viikon pituinen aurinkomatka talvella on hyödyksi useimmille.

Yöunta häiritsevä kutina, verta vuotavat ruvet, kosmeettisesti ja sosiaalisesti häiritsevä ihottuma sekä ruoka-allergiaepäilyt ovat syitä lähteä lääkäriin. 

Lähde: Terveyskirjasto.fi

Lue lisää Iholiiton julkaisemasta Atopiaoppaasta


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

APOBASE CREME perusvoide

Apobase Creme kosteuttaa ja hoitaa tehokkaasti kuivaa, herkkää ja atooppista ihoa. Se sopii kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille ihon päivittäiseen kosteutukseen, hoitoon ja puhdistukseen.

5,45

APOBASE Oily Creme

Apobase Oily Creme eli punainen Apobase on perusvoideperheen toinen koko kansan suosikkituote erittäin kuivan ja herkän ihon hoitoon.

5,45

AQUALAN DUO emulsiovoide

Aqualan Duo on tehokkaasti ihoa kosteuttava perusvoide, jossa on suuri määrä (20 %) glyserolia.

2,85

AQUALAN L perusvoide

Aqualan L on kosteuttava ja monikäyttöinen perusvoide koko perheelle.

20,10

AQUALAN OIL

Aqualan Oil on koko perheen käyttöön tarkoitettu hoitava ihoöljy
7,12

AQUALAN PLUS emulsiovoide

Aqualan Plus on tehokkaasti kosteuttava perusvoide. Se jättää iholle miellyttävän silkkimäisen tunnun. Iho ei jää kiiltäväksi eikä tahmeaksi voitelun jälkeen.

2,85

CERALAN hoitava perusvoide

Kuivan ja kutisevan ihon hoitoon.

5,52

CERALAN PLUS perusvoide

Ceralan Plus sisältää tärkeitä keramideja sekä fosfolipidejä ja kolesterolia. Kuivassa ihossa näiden määrä on vähäisempi - siksi iho kuivuu ja kutiaa.
5,52

DECUBAL CLINIC CREME emulsiovoide

Kuivan ihon päivittäiseen, ennaltaehkäisevään hoitoon koko perheelle.

34,00

DECUBAL Repair Cream

Erittäin ravitseva ja kosteuttava tehovoide kuivalle ja vaativalle iholle. Intensive Creamin rasvapitoisuus on hyvin korkea, 70%.

6,35

HYDRAN PERUSVOIDE 200 ML

Kuivalle, karhealle ja hilseilevälle iholle, sopii erityisesti psoriaatikoille.

8,20

Lääke HYDROCORTISON-RATIOPHARM 1% 20 g

Hydrocortison-ratiopharmia käytetään kutiavien ja punoittavien ihottumien hoitoon. Valmiste sisältää hydrokortisonia.

4,24

LIPOLAN perusvoide

Lipolan on liposomivoide hyvin kuivalle iholle. Tanakka perusvoide, antaa tehokkaan suojan.
3,40

Lääke MINIDERM 20% emulsiovoide 500 g pumppupullo

Miniderm on ihoa pehmentävä emulsiovoide, joka sisältää 20 % glyserolia. Emulsiovoidetta käytetään kuivan ihon hoitoon. Minidermin sisältämä glyseroli sitoo vettä ja edistää siten kuivan ihon normalisoitumista.
20,52

NOVALAN perusvoide (PAKKAUSKOKO: 30G)

Ihottuman hoitoon suunniteltu pehmeä keskirasvainen emulsiovoide

2,92

Lääke PANTYSON emulsiovoide 10 g

Pantyson-emulsiovoidetta käytetään muiden paikalliskortikosteroidien tavoin monenlaisiin ihon allergisiin ja muusta ärsytyksestä johtuviin sairaustiloihin. Sitä voidaan käyttää myös auringon polttaman ihon hoitoon, hyönteisten puremiin ja lyhytaikaisesti myös vaippaihottuman hoitoon. Pantysonin sisältämä hydrokortisoni vähentää kutinaa, punoitusta ja turvotusta. Toinen vaikuttava aine dekspantenoli muuttuu iholla B5-vitamiiniksi (pantoteenihapoksi), jota elimistö tarvitsee päällimmäisen ihokerroksen ja limakalvojen muodostukseen nopeuttaen ihottuman paranemista.

4,20